Jokainen sen kellon osa, josta luet tätä, on jonkun jossakin keksimä – yleensä syystä, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä siitä lopulta tuli.
Kairo antoi meille vuorokauden. Egyptiläiset tähtitieteilijät jakoivat taivaan 36 tähtiryhmään – dekaaneihin – ja käyttivät niitä yökellona: koko yön aikana näkyi kaksitoista, joten yö sai kaksitoista tuntia ja päivä vastaavasti kaksitoista. Siitä on peräisin 24-tuntinen vuorokausi, eikä sitä ole koskaan muutettu. Sama järjestelmä tuotti 365-päiväisen siviilivuoden, jolle Egypti ei suostunut antamaan karkauspäivää, joten kalenteri vaelsi vuodenaikojen läpi taaksepäin ja osui vasta noin 1 460 vuoden kuluttua jälleen yksiin Siriuksen nousun kanssa.
Ateena säilyttää koneen. Antikythyran mekanismi, joka nostettiin hylystä vuonna 1901 ja tunnistettiin hammaspyörälaitteeksi vuonna 1902, rakennettiin noin 150–100 eKr. Se ennusti pimennyksiä, seurasi Kuun epätasaista liikettä, näytti planeetat ja laski olympiadien kiertoa. Mitään yhtä monimutkaista ei ilmestynyt 1 400 vuoteen.
Rooma antoi meille kalenterin. Vuonna 1582 Gregorius XIII poisti kymmenen päivää ja, mikä vielä tärkeämpää, vakiinnutti karkausvuosisäännön: neljällä jaollinen, paitsi vuosisadan vaihteet, ellei vuosi ole jaollinen neljälläsadalla. Tämä sääntö toimii äänettömästi jokaisessa laitteessa maapallolla.
Chicago antoi meille aikavyöhykkeen. Ennen 18. marraskuuta 1883 Pohjois-Amerikassa oli käytössä noin kolmesataa paikallista aurinkoaikaa. Rautatiet yksinkertaisesti määräsivät mantereelle viisi vyöhykettä (Yhdysvaltoihin neljä) kysymättä yhdeltäkään hallitukselta. Chicagon kelloja siirrettiin yhdeksän minuuttia ja kolmekymmentäkaksi sekuntia taaksepäin, ja kaupungissa oli sinä päivänä keskipäivä kahdesti.
Lontoo antoi meille nollan. Vuonna 1884 kahdenkymmenenviiden maan edustajat päättivät äänestyksellä, että nollapituuspiiri kulkisi Greenwichin Airy Transit Circlen kautta. Jokainen maapallon aikavyöhyke mitataan tästä viivasta – joka, kuten GPS myöhemmin paljasti, on noin 102 metrin päässä siitä, missä nykyinen vertailumeridiaani todellisuudessa kulkee.
Pariisi antoi meille metrin mittaamalla pituuspiirin kaaren Dunkerquesta Barcelonaan vallankumouksen ja sodan keskellä. Sen jälkeen se piti sanan ”Greenwich” kokonaan poissa aikalaistaan: vuodesta 1911 laillinen aika oli ”Pariisin keskiaurinkoaika 9 minuutilla ja 21 sekunnilla jätätettynä”, kunnes UTC korvasi sanamuodon vuonna 1978.
Wellington antoi meille kesäajan – esitelmän muodossa, jonka Wellington Philosophical Societylle piti vuonna 1895 hyönteistutkija, joka halusi lisää iltavaloa pyydystääkseen yöperhosia. Hänelle naurettiin.
Berliini antoi meille kesäajan siinä muodossa kuin se todella toteutui: 6. huhtikuuta 1916 annettu määräys, joka tuli voimaan 30. huhtikuuta ja jonka tarkoitus oli säästää hiiltä sodan aikana. Kahdessa kuukaudessa suurin osa Euroopasta oli kopioinut sen, myös Britannia, Ranska ja Portugali, jotka kaikki olivat sodassa Saksaa vastaan.
Kööpenhamina antoi meille kunnianhimoisimman kellon, jonka yksi ihminen on koskaan suunnitellut – Jens Olsenin Verdensur: kaksitoista koneistoa, 15 448 osaa, käsin viikoittain vedettävä, ja siinä hammaspyörä, joka tekee yhden kierroksen 25 753 vuodessa.
Zürich antoi meille kurinalaisimman: asemakellon, jonka sekuntiviisari on tarkoituksella väärässä 58,5 sekuntia jokaisesta 60 sekunnista – se ehtii perille etuajassa ja odottaa, jotta se voi olla täsmälleen oikeassa ainoana hetkenä, jolla on merkitystä.