Lontoo

Tiesitkö?

Yksi perhe myi Lontoon ajan 104 vuoden ajan

Ajaaksesi mustaa taksia Lontoossa sinun on läpäistävä koe nimeltä The Knowledge, ja se on ollut käynnissä vuodesta 1865.

Läpäistäkseen kokeen sinun on opittava ulkoa jokainen katu kuuden mailin säteellä Charing Crossista. Se on noin 25 000 katua. Sinun on myös opittava noin 20 000 maamerkin – museoiden, suurlähetystöjen, teatterien, klubien, poliisiasemien – ja 320 määritetyn reitin sijainnit, jotka Transport for London on vakiinnuttanut asiakirjassa, joka tunnetaan nimellä Blue Book.

Ehdokkaat ajavat ympäri kaupunkia mopoilla ohjaustankoon kiinnitetyllä leikepöydällä jopa viisitoista tuntia päivässä ja sanovat kadunnimiä ääneen edetessään. Useimmilta siihen kuluu kolmesta neljään vuotta. Nopeimmin sen on tehnyt kahdeksassatoista kuukaudessa. Noin puolet ei koskaan valmistu.

Kokeita kutsutaan nimellä appearances (”esiintymiset”). Tarkastaja nimeää satunnaisesti kaksi paikkaa, ja ehdokas luettelee lyhimmän reitin niiden välillä. Ainoa sallittu kartta on ehdokkaan oma pää.

Ja se muuttaa päätä. University College Londonissa tehdyssä tutkimuksessa kahdeksallekymmenelle harjoittelijalle tehtiin aivokuvaus ennen aloittamista, samoin heitä vastaavalle vertailuryhmälle. Aluksi ei ollut eroa. Neljä vuotta myöhemmin niillä harjoittelijoilla, jotka läpäisivät kokeen, oli mitattavasti enemmän harmaata ainetta hippokampuksen takaosassa – alueella, joka liittyy tilamuistiin. Ne, jotka harjoittelivat ja epäonnistuivat, eivät osoittaneet mitään. Eivät myöskään verrokit. Kun taksikuskit jäävät eläkkeelle, alue kutistuu takaisin.

Kello: Tämä on toinen kerta, kun Lontoo on ratkaissut ongelman laittamalla vastauksen ihmisen sisään ja antamalla hänen kulkea sen kanssa ympäriinsä.

Vuonna 1836 Greenwichin kuninkaallisella tähtitieteilijällä (Astronomer Royal) oli ongelma: kelloseppät koputtivat observatorion oveen kysyäkseen, paljonko kello on. Niinpä hän perusti tilauspalvelun ja asetti assistentin, John Henry Belvillen, johtamaan sitä.

Belville sai John Arnoldin 1790-luvulla valmistaman taskukronometrin. Kaikki kutsuivat sitä Arnoldiksi. Kerran viikossa hän vertasi Arnoldia observatorion pääkelloon – tarkkuudella sekunnin kymmenesosa – ja käveli sen sitten ympäri Lontoota noin 200 tilaajalle, jotka asettivat oman kellonsa katsomalla sitä.

Hän kuoli vuonna 1856. Hänen leskeltään Marialta evättiin eläke, joten hän haki itselleen miehensä työtä ja kuljetti aikaa ympäri Lontoota itse, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1892 81-vuotiaana. Sitten tehtävän otti 38-vuotiaana hoitaakseen hänen tyttärensä Ruth, joka kuljetti Arnoldia Lontoon satamissa, Clerkenwellissä, West Endissä ja Baker Streetillä vielä neljäkymmentäkahdeksan vuotta.

Ruth jäi eläkkeelle vuonna 1940 86-vuotiaana. Yritys oli toiminut 104 vuotta yhdellä taskukellolla.

Parasta: kilpaileva yritys, Standard Time Company, jakoi aikaa sähkölennättimellä ja järjesti luentosaleissa ja sanomalehdissä kampanjan häpäistäkseen naisen, joka kantoi aikaa käsilaukussaan. Hänen liiketoimintaansa he eivät saaneet loppumaan. Arnold on nyt Science Museumissa.

Vuonna 1884 Washingtonin konferenssissa 22 maata 25:stä äänesti sen puolesta, että nollapituuspiiri kulkee Greenwichin Airy Transit Circlen kautta. Jokainen aikavyöhyke maapallolla – mukaan lukien se, jolla luet tätä – mitataan tältä viivalta.

Mikä on hauskaa, koska viiva on väärässä paikassa.

Kuuluisa messinkinauha, jonka päälle turistit asettuvat haara-asentoon valokuvia varten, sijaitsee noin 102 metriä länteen siitä, missä GPS:n mukaan nolla on. Tämä ei ole kenenkään tekemä virhe. Airy asetti kaukoputkensa vaakaan vuonna 1850 elohopea-altaan avulla, ja elohopean pinta asettuu paikallisen painovoiman mukaan – ja paikallinen painovoima Greenwichissä ei osoita tarkasti maan akselia kohti. Molemmat viivat ovat oikein. Ne vain vastaavat erilaisiin kysymyksiin.

Maailman valokuvatuin viiva on 102 metriä väärässä kohdassa, ja silti koko planeetta asettaa kellonsa sen mukaan.

Päivänvalo vuoden mittaan: Lontoo