Pariisi

Tiesitkö että...?

Ranska mittasi planeetan, mutta kieltäytyi sitten sanomasta "Greenwichiä" 67 vuoteen

94 % pariisilaisista asuu viiden minuutin kävelymatkan päässä yhdestä kaupungin 1 180 boulangereista.

Kaikkialla Ranskassa on noin 35 000 leipomoa, jotka palvelevat noin 12 miljoonaa asiakasta päivässä. Observatoire du Pain – Ranskassa on leipäobservatorio, ja tämä on kappaleen vähiten yllättävä tosiasia – arvioiden mukaan 320 patonkia kulutetaan sekunnissa.

Tee aritmetiikka ja luvut väittelevät hieman keskenään. Leipomoliitot arvioivat vuotuisen tuotannon kuusi miljardia patonkia; muut luvut sanovat kymmenen miljardia. Kuusi miljardia toimii lähempänä 190:tä sekunnissa koko vuoden aikana, mikä viittaa siihen, että kuuluisa luku 320 laskee vain valveillaolotunteja. Joka tapauksessa ranskalaisista uuneista lähtee joka päivä kuusitoista-kaksikymmentäseitsemän miljoonaa patonkia.

Kulutus on laskenut ja on ollut vuosisadan ajan. Keskiverto ranskalainen syö nykyään noin 105 grammaa leipää päivässä, kun se vuonna 2015 oli 114. Juuri toisen maailmansodan jälkeen se oli 900 grammaa. Ennen vallankumousta se oli lähempänä kiloa, eikä se ollut lisuke - se oli ateria.

Myös kauppa supistuu. Kulttuuriministeriö pani merkille patonkiehdokkaana Unescon nimityksen yhteydessä, että Ranskassa oli 55 000 artesaanileipomoa vuonna 1970 – yksi jokaista 790 ihmistä kohti – ja nykyään 35 000, yksi jokaista 2 000 kohden. Patonki merkittiin aineettoman kulttuuriperinnön joukkoon vuonna 2022.

Kello: ja tässä on hyvin ranskalainen osa.

Patonki on määritelty laissa. Vuoden 1920 säädöksessä* sen vähimmäispaino on 80 grammaa ja enimmäispituus 40 senttimetriä. Sana boulangerie* on suojattu Kuluttajakoodilla: sen käyttäminen edellyttää, että leipä valmistetaan ja paistetaan paikan päällä, eikä sitä saa koskaan olla jäädytetty.

Tämä on maa, joka määritti mittarin lähettämällä katsastajia mittaamaan pituuspiirin kaaria Dunkerquesta Barcelonaan vallankumouksen ja sodan kautta. Se on maa, jonka laki määritteli oman aikavyöhykkeensä kuudenkymmenenseitsemän vuoden ajaksi "Pariisin keskiaika viivästettynä yhdeksällä minuutilla ja 21 sekunnilla" - tarkka kuvaus Greenwichistä, joka välttyi huolellisesti sanomasta sanaa.

Ranska säätelee yksiköitä. Mittari, toinen ja leipä.

Vuonna 1791 Ranskan kansalliskokous päätti, että maailma tarvitsee pituusyksikön, joka ei kuulu kenellekään erityisesti. Ei kuninkaan jalka. Jotain itse maasta johdettua.

Niinpä vuosina 1792–1799 ranskalaiset katsastajat kolmiottivat meridiaanin kaaren, joka kulki Pariisin halki Dunkerquesta Barcelonaan vallankumouksen ja sodan kautta määrittääkseen mittarin murto-osana etäisyyttä napasta päiväntasaajaan.

Ranska mittasi planeetan keksiäkseen hallitsijan. Tämä on se sitoutumisen taso, jonka kanssa olemme tekemisissä.

Pariisin pituuspiiri oli ollut Ranskan nollapituusaste vuodesta 1667 lähtien, Académie des Sciencesin vahvistama ja Pariisin observatorion läpi kulkeva pituuspiiri. Ranskan kartat, ranskalainen navigointi ja ranskalainen aika juoksivat kaikki siitä.

Sitten vuonna 1884 26 maata kokoontui Washingtonissa ja äänesti Greenwichistä maailman päämeridiaaniksi. Noin 72 % maailman laivaustonneista käytti sitä jo. Äänestys oli käytännössä muodollisuus.

Ranska ei hyväksynyt sitä. Ei 27 vuoteen.

Kello: 9. maaliskuuta 1911 Ranska yhdenmukaisti vihdoin laillisen aikansa Greenwichin kanssa. Laki määritteli Ranskan ajan "Pariisin keskiaika, yhdeksän minuutin ja 21 sekunnin viive."

Se on Greenwichin aikaa. Täsmälleen, toiselle - yhdeksän minuuttia kaksikymmentäyksi on juuri pituusasteero kahden observatorion välillä. Lainsäädäntö oli yksinkertaisesti löytänyt tavan sanoa GMT sanomatta Greenwichiä.

Ilmaus pysyi Ranskan laissa vuoteen 1978 asti.

Kuusikymmentäseitsemän vuotta kansallista siviiliaikaa määritellään Pariisin ajalla, mutta hitaammin. Samaan aikaan Eiffel-torni oli lähettänyt vuodesta 1910 lähtien 40 kilowatin tuntiaikaisia ​​signaaleja laivoille ja siirtokunnille ympäri maailmaa - lähettäen Pariisin keskiaikaa, joka oli Greenwichin aikaa, jota kukaan Ranskan lakikirjassa ei halunnut kutsua sen nimellä.

Vuotuinen päivänvalon vaihtelu