Tiesitkö?
Lissabon lähetti kyselylomakkeen ja keksi vahingossa tieteen
Yksi leipomo Lissabonissa myy yli 20 000 vaniljakastiketorttua päivässä.
Fábrica de Pastéis de Belém aukeaa kahdeksalta aamulla ja sulkeutuu yhdeltätoista illalla. Kaksikymmentätuhatta torttua viidessätoista tunnissa tekee noin kaksikymmentäkaksi minuutissa, tauotta, koko päivän, joka päivä. Kiireisinä viikonloppuina määrä voi kaksinkertaistua, ja huippupäivänä liike on kertonut myyneensä yli 50 000.
Niin on tehty vuodesta 1837, samalla reseptillä.
Alkuperä on pienten käytännön päätösten ketju. Jerónimosin luostarin munkit käyttivät munanvalkuaisia vaatteiden tärkkäämiseen ja viinin kirkastamiseen, jolloin heille jäi valtavasti keltuaisia. Keltuaisista he tekivät vaniljakastiketorttuja ja myivät niitä höyrylaivalla saapuville matkailijoille. Kun liberaalinen vallankumous johti Portugalin luostarien lakkauttamiseen vuonna 1834, munkit myivät reseptin viereiselle sokeritehtaalle. Kolme vuotta myöhemmin tehtaan omistajat avasivat myymälän.
Reseptiä ei ole koskaan julkaistu. Sen tuntee vain pieni joukko leipureita, jotka valmistavat tortut huoneessa, jota liike kutsuu salaiseksi verstaaksi. Kaikki muut Portugalin vaniljakastiketortut – ja niitä on paljon, jokaisessa maan kahvilassa – ovat pastel de nata -torttuja. Vain tässä rakennuksessa tehdyt ovat pastéis de Belém.
Niihin liittyy jopa sananlasku: morsian, joka syö yhden, ei koskaan riisu sormustaan. Pareja tulee paikalle hääasuissa.
Lissabonia muovannut päivämäärä on kuitenkin paljon leipomoa vanhempi. Aamulla 1. marraskuuta 1755 – pyhäinpäivänä, kirkkojen ollessa täynnä – Portugalin rannikon edustalla tapahtui maanjäristys, jonka voimakkuudeksi arvioidaan 8,5–9 magnitudia. Tärinä kesti kolmesta kuuteen minuuttia ja repi Lissabonin keskustaan viiden metrin levyisiä halkeamia. Noin neljäkymmentä minuuttia myöhemmin noin kuuden metrin korkuinen tsunami vyöryi satamaan. Sitten kirkoissa kaatuneet kynttilät sytyttivät tuleen sen, mitä oli jäljellä.
Mielenkiintoista on se, mitä tapahtui seuraavaksi.
26. tammikuuta 1756 Pombalin markiisi lähetti Portugalin piispoille kolmentoista kysymyksen sarjan, joka oli kopioitava ja välitettävä jokaiselle seurakuntapapille, jonka oli määrä esittää kysymykset seurakuntalaisilleen. Mihin aikaan se alkoi? Kauanko tärinä kesti? Kuinka monta aaltoa, ja millä välein? Tuntuiko se tulevan jostain suunnasta? Nousiko meri ensin vai laskiko se? Käyttäytyivätkö eläimet oudosti?
Kyselyssä ei mainittu Jumalaa lainkaan. Pombal halusi havaintoja, ei teologiaa.
Vastauksia tuli 646. Ne ovat yhä kansallisarkistossa. 1900- ja 2000-luvulla seismologit käyttivät näitä vastauksia – kyläpappien maanviljelijöiltä ja kalastajilta keräämiä – vuoden 1755 tsunamin rekonstruointiin ja mallintamiseen. Yksi sen lähteeksi ehdotetuista siirroksista on nyt nimetty Pombalin mukaan.
Pombal rakennutti Baixan kaupunginosan uudelleen puisen kehikon – gaiola pombalina – varaan; ne olivat maailman ensimmäisiä tarkoituksella maanjäristyksenkestäviksi suunniteltuja rakennuksia. Hän testasi rakennetta pienillä puisilla pienoismalleilla, joiden ympärillä marssitettiin sotilaita tärinän jäljittelemiseksi. Kun häneltä kysyttiin, miksi uudet kadut olivat niin mielettömän leveitä, hän vastasi: ”Jonain päivänä ne ovat kapeita.”
Kello: Lissabon sijaitsee 9° läntistä pituutta, ja sen kello käy samassa ajassa kuin Lontoon, mikä on sen pituuspiirille suunnilleen oikein – ja jättää sen kokonaisen tunnin jälkeen 500 kilometrin päässä olevasta Madridista.
Portugali on kokeillut vaihtoehtoa. Kahdesti. Vuosina 1966–1976 ja uudelleen 1992–1996 maa siirtyi Keski-Euroopan aikaan ollakseen samassa ajassa Espanjan ja useimpien Manner-Euroopan maiden kanssa. Aurinko oli korkeimmillaan vasta noin puoli kaksi. Talvella aurinko nousi vasta keskellä aamupäivää; kesällä oli valoisaa vielä kymmenen jälkeen illalla.
Vanhempainyhdistykset kaatoivat kokeilun. Lapset lähtivät kouluun pimeässä ja kieltäytyivät sitten menemästä nukkumaan, koska ulkona oli vielä valoisaa. Helmikuussa 1996 pääministeri ilmoitti Portugalin palaavan vanhaan aikaan.
Lissabon kävi läpi kokeilun, jota Madrid elää yhä. Ensimmäisellä kerralla se kesti kymmenen vuotta, toisella neljä. Kaupunki, joka on leiponut yhtä leivonnaista saman muuttumattoman reseptin mukaan vuodesta 1837 – ja vaihtanut maan aikavyöhykettä neljä kertaa kolmessakymmenessä vuodessa.
Lähteet
- Wikipedia, *Pastel de nata* (yli 20 000 myytyä päivässä; Fábrica de Pastéis de Belém ainoa alkuperäisen valmistaja; Guardianin lista ”50 best foods in the world” vuonna 2009; Portugalin gastronomian ihmeet 2011)
- Portugal.com (perustettu 1837; luostarin sulkeminen vuonna 1834 ja reseptin myynti sokerinjalostamolle)
- Lisboa Cool (~20 000 myyntiä päivässä, kaksinkertaistuu viikonloppuisin)
- Celina Tours (huippupäivänä myytiin yli 50 000 torttua; reseptin tunsi rajattu joukko leipureita)
- Portugal The Simple Life (morsiussanonta; myymälän aukioloajat 8–23)
- Mister Nata (munanvalkuaisen käyttö tärkkäyksessä ja viinin kirkastuksessa)
- lisbonquake.com, *O Inquérito* (26. tammikuuta 1756, 13 kysymystä)
- Hakai Magazine, *The Earthquake That Brought Enlightenment* (646 vastausta; kyselyssä ei mainita Jumalaa)
- New World Encyclopedia (eläinten käyttäytymistä koskeva kysymys; puiset pienoismallit, joita testattiin marssittamalla sotilaita niiden ympärillä; ”jonain päivänä ne ovat kapeita”)
- UPI-arkisto, 16. helmikuuta 1996 (Guterres ilmoittaa paluusta vanhaan aikaan; vanhempainyhdistysten rooli)
- worlddata.info (jaksot 1966–1976 ja 1992–1996; aurinkokeskipäivä siirtyi noin klo 13.30:een)