Paikallinen aika nyt: Wien

Päivänvalo vuoden mittaan: Wien

Tiesitkö?

Wien rakensi kellon keisarikunnan kunniaksi, ja se alkoi toimia samana vuonna, jona keisarikunta lakkasi olemasta

Wienin kaupunki omistaa noin 220 000 asuntoa.

Ne sijaitsevat yli 2 300 kunnallisessa rakennuksessa ja niissä asuu yli 500 000 ihmistä – mikä tekee kaupunginhallituksesta Euroopan suurimman kunnallisen vuokranantajan. Kun mukaan lasketaan noin 200 000 kaupungin tuella rakennettua osuuskunta-asuntoa, saadaan silmiinpistävä luku: puolet – 60 % kaikista wieniläisistä asuu tuetuissa asunnoissa.

Vain noin 20 % Wienin asukkaista omistaa kotinsa. Koko Itävallassa luku on noin 51 %. Wien on vuokralaisten kaupunki ja näyttää olevan siihen tyytyväinen.

Se rakennettiin tarkoituksella ja hitaasti. Sosiaalidemokraatit voittivat Wienin ensimmäiset sodan jälkeiset vaalit vuonna 1919 ja perivät kaupungin, jossa ahtaus oli niin paha, että tuberkuloosi tunnettiin ”Wienin tautina”. Heidän ensimmäinen asunto-ohjelmansa tähtäsi 25 000 asuntoon viidessä vuodessa. Vuoteen 1935 mennessä noin 11 % väestöstä asui noin 400 kunnallisessa asuinkorttelissa. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki rakensi vielä 96 000 asuntoa vuosina 1947–1970, eikä se ole koskaan myynyt asuntokantaansa – ei 1980-luvulla, ei 1990-luvulla eikä sen jälkeen.

Karl-Marx-Hof, joka avattiin vuonna 1930, on yli kilometrin pituinen, ja siinä on yli 1 200 asuntoa. Pormestari Karl Seitz sanoi avajaisissa: ”Kun meitä ei enää ole, nämä kivet puhuvat puolestamme.”

Kello: tämä on hyvä tietää, ennen kuin katsoo, mitä Wien pani kuuluisimpaan kelloonsa.

Hoher Marktilla, Wienin vanhimmalla aukiolla, jugendkello on kymmenmetrisellä sillalla, joka yhdistää vakuutusyhtiön rakennuksen kaksi puoliskoa. Sen suunnitteli taidemaalari Franz von Matsch Anker-vakuutusyhtiön tilauksesta, ja se rakennettiin vuosina 1911–1914. Sitä kutsutaan nimellä Ankeruhr.

Mekanismi on paraati. Kaksitoista historiallista hahmoa – Marcus Aurelius, Kaarle Suuri, Maria Teresia, Haydn ja muut – kulkee nelimetrisen kellotaulun poikki, yksi kunakin tuntina, koko päivän. Keskipäivällä kaikki kaksitoista kulkevat kulkueena vuorotellen, kukin oman aikakautensa musiikin säestyksellä. Esitys kestää noin kymmenen minuuttia ja se vetää edelleen yleisöä joka ikinen päivä.

Se rakennettiin kuljettamaan Habsburgien vuosisatoja sillan yli, kerran tunnissa, ikuisesti.

Sitten ensimmäinen maailmansota pysäytti kaiken.

Sen valmistumisen ja vuoden 1918 välisenä aikana kello kävi kahdesti. Kerran keisari Franz Josephin syntymäpäivänä vuonna 1915 ja kerran hänen syntymäpäivänään vuonna 1916. Siinä kaikki. Keisarikunnan jatkuvuuden muistomerkki, joka käynnistettiin kahdesti syntymäpäiväeleenä keskellä sotaa, joka hajotti juuri sen keisarikunnan, jota se juhlisti.

Ankeruhr aloitti täyden toiminnan vuonna 1918 – samana vuonna, jolloin Itävalta-Unkarin keisarikunta lakkasi olemasta. Seuraavana vuonna kaupungin valtaan nousi puolue, joka käyttäisi seuraavan vuosisadan 220 000 asunnon rakentamiseen.

Yksi muutos tehtiin. Keskipäivän musiikkina oli ollut keisarillinen hymni. Kun keisarikuntaa ei enää ollut, sen tilalle tuli otteita Haydnin Luomisesta. Säveltäjä pysyi samana – Haydn oli säveltänyt myös keisarillisen hymnin, ja Haydn on itse yksi niistä kahdestatoista hahmosta, jotka kävelevät sillan yli.

Wien on yksi harvoista kaupungeista, jossa paikallinen kello on pikemminkin kaupungin yhteistä teatteria kuin infrastruktuuria. Ankeruhr ei ole tarkka sekuntiin, ei synkronoidu minkään kanssa eikä yritä.

Sillä on yksi tehtävä, ja se on outo: muistuttaa kerran tunnissa ja kunnolla keskipäivällä, että vuosisadat kulkevat ohi, katsoi niitä kukaan tai ei. Keisarikunta, jota varten se rakennettiin, kesti neljä vuotta kellon valmistumisen jälkeen. Kello on nyt käynyt yli sata vuotta.