Paikallinen aika nyt: Jerusalem

Päivänvalo vuoden mittaan: Jerusalem

Tiesitkö?

Kaupunki, jonka jokaisen rakennuksen on oltava samaa kiveä

Vuonna 1918 Ronald Storrs – silloinen Jerusalemin brittiläinen sotilaskuvernööri – antoi määräyksen, jonka mukaan kaupungin rakennukset oli päällystettävä paikallisella kalkkikivellä. Se oli osa yleissuunnitelmaa, jonka laati Sir William McLean, tuolloin Aleksandrian kaupungininsinööri, ja johon Arts and Crafts -arkkitehti C. R. Ashbee osallistui.

Sääntö eli sen säätäneen hallinnon yli. Jokainen myöhempi viranomainen on pitänyt sen voimassa, ja se on yhä osa kaupungin lainsäädäntöä.

Materiaali on joukko vaaleita kalkkikiviä ja dolomiitteja, joita louhitaan Juudean kukkuloilta ja jotka ovat syntyneet myöhäisliitukaudella. Tyypillisin lajike on meleke, valkoinen kalkkikivi, joka lohkeaa siististi suuriksi kappaleiksi ja jota on käytetty antiikista lähtien – siitä on rakennettu Itkumuuri. Kun matalalta paistava aurinko osuu kermanvärisiin ja vaaleanpunaisiin julkisivuihin, koko kaupunki saa sen kultaisen hehkun, josta ilmaus Kultainen Jerusalem on peräisin.

Määräystä on muutettu toistuvasti. Vuoden 1936 asetus vaati, että ulkoseinät rakennetaan kivestä. Vuoden 1944 yleissuunnitelma vaati enää vain, että ulkoseinät, pylväät ja kaikki tielle päin olevat seinät päällystetään luonnollisella, suorakulmaiseksi hakatulla kivellä – jolloin kivi muuttui rakenteesta verhoukseksi, lähinnä siksi, että teräsbetonista oli tullut halpaa ja helposti saatavaa.

Sääntöä noudatetaan yhä. Herzog & de Meuronin suunnittelema Israelin kansalliskirjasto, joka valmistui vuonna 2023, on verhoiltu tällä kivellä. Vuonna 2000 Länsirannalla toimi noin 650 kivenhakkaamoa, jotka tuottivat vaaleanpunaista, hiekanväristä, kullanväristä ja luonnonvalkoista kiveä.

Yli vuosisadan ajan, useiden hallintojen vaihtuessa, on pysynyt voimassa yksi sääntö siitä, miltä rakennuksen ulkopinnan on näytettävä.

Kello: se, milloin kelloja siirretään, on pysynyt paljon epävakaampana.

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on molemmissa käytössä talvella UTC+2 ja kesällä UTC+3, mutta eri nimillä – toisella puolella Israelin normaaliaika ja Israelin kesäaika, toisella Itä-Euroopan aika ja Itä-Euroopan kesäaika.

Siirtopäivät ovat usein poikenneet toisistaan.

Vuoteen 2013 asti Israel palasi normaaliaikaan jom kippuria edeltävänä lauantai-iltana, jotta illan pimeydestä alkava paasto sekä alkaisi että päättyisi tuntia aikaisemmin. Koska juutalainen kalenteri on lunisolaarinen, jom kippur voi osua mihin tahansa syyskuun puolivälin ja lokakuun puolivälin välille, joten Israel palasi toisinaan normaaliaikaan jopa kuusi viikkoa ennen useimpia muita maita. Päivämäärästä tuli toistuva koalitioneuvottelujen aihe. Vuonna 2013 Knesset määräsi kesäajan kestämään maaliskuun viimeistä sunnuntaita edeltävästä perjantaista lokakuun viimeiseen sunnuntaihin, lähelle Euroopan päivämääriä.

Palestiinalaisalueet päättävät omista päivämääristään. Vuonna 2021 ne lopettivat kesäajan 29. lokakuuta, kaksi päivää ennen Israelia. Vuonna 2023 Palestiina lykkäsi kesäajan alkua ramadanin jälkeiseen aikaan, joten alueiden välillä oli tunnin ero noin viiden viikon ajan. Ja vuonna 2011 Länsirannalla ja Gazassa oli käytössä eri aika, kun Ramallahin viranomaiset siirsivät kelloja ramadanin jälkeen eivätkä Gazan viranomaiset seuranneet perässä.

Kaupunki, jossa laki on ollut yli sadan vuoden ajan yksiselitteinen siitä, mistä jokaisen seinän on oltava tehty, ja jossa vastaus siihen, paljonko kello on, on joskus riippunut siitä, mikä virasto ilmoituksen antoi.